« Avari -tuote

Kertomus piraateista

Helsingin käräjäoikeus

Syyttömiä kaikki - me jouduimme maksumiehiksi

Vuoden pallottelun jälkeen asia päätyi Helsingin käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Sana "pallottelu" on paikallaan. Vaikka kyseessä oli rikosasia, tuomioistuin kyseli syytetyiltä sopivaa päivämäärää. Ja kun ehdotukset eivät syytetyille kelvanneet, niin sitten etsittiin uutta.

Vihdoin käräjille

Aivan käräjäoikeuden istunnon aattona saimme vastapuolelta tarjouksen, jossa se olisi maksanut meiltä pyytämämme vahingonkorvauksen ja molemmat olisivat vastanneet omista kuluistaan. Samalla vastapuoli olisi kiistänyt kaiken syyllisyytensä. Meistä syyllisyyskysymyksen selvittäminen oli kuitenkin tärkeämpää kuin raha, joten hylkäsimme tarjouksen. Syytetoimiin ryhtyessämme olimme päättäneet hoitaa asiaa oikeuskysymyksenä, joten rahallinen korvaus oli toisarvoinen.

Kolme päivää käytiin käräjiä. Kun juttu oli puitu, tuomari ilmoitti, että päätös luettaisiin tunnin kuluttua. Varatuomari Laine ihmetteli asiaa. Siis yhden tunnin aikana neljästä henkilöstä koostuva käräjäoikeus tulisi harkitsemaan kolmen päivän aikana esitettyä näyttöä, laatimaan sen pohjalta päätöksen ja kirjoituttamaan puhtaaksi.

Tuomio

Tuomari Kimmo Mikkola luki päätöksen, jonka mukaan kukaan vastaaja ei ollut syyllistynyt rikokseen. Tämä kuultuani sanoin välittömästi vieressäni istuneelle juristille, että "Valitetaan!" Se oli yksi synkkä hetki lisää muiden joukkoon.

Juuri Koffin edustaja, Aki Viinikka, oli ehdottanut Lehdolle tarjouksen pyytämistä muualta.

"...Käräjäoikeus pitää uskottavana esitetyn selvityksen perusteella, Lehdon omasta kertomuksesta huolimatta, että Lehto on saanut keväällä 1999 mahdollisuudesta, että suunniteltu hanke saattaisi loukata hyödyllisyysmallioikeutta. Lehto on kuitenkin voinut luottaa siihen, että hanketta eteenpäin vieneet Oy Sinebrychoff Ab -yhtiön edustajat toimisivat laillisesti, eikä hänellä ole tämän vuoksi ollut sellaista itsenäistä tahallista tarkoitusta loukata hyödyllisyysmallioikeutta, eikä hänenkään osalta säännöksen edellyttämä tahallisuus täyttyisi..."

[Lähde: Helsingin käräjäoikeuden pöytäkirja]

Vastapuolelle maksettavia korvauksia käsiteltäessä Kimmo Mikkola lausui: "Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön!" Meille langetettiin maksettavaksi 35.000 euron korvausvelvoite; Koffin käyttämä juristi Tapio Väätäinen käytti 250 euron tuntihintaa. Ja siihen omat kulut päälle.

Minä olin Helsingin käräjäoikeuden päätöksestä tyrmistynyt. Aloin ymmärtää, miksi Baader-Mainhof ryhmiä syntyy. Olen joskus törmännyt mustaan huumoriin, jonka mukaan suuret yritykset olisivat valtiovallan erityisessä suojeluksessa. En kuitenkaan ollut uskonut, että se koskisi myös rikosasioita ja Suomen oikeusjärjestelmää.

Kun kotimatkalla junassa tuttu rouvasihminen kyseli kuulumisia, niin minulta kerta kaikkiaan jäivät sanat suuhun.

 

Seuraavaksi:
Hovioikeuden tuomari patisti meitä sovintoon,
jota minä en enää edes halunnut
Helsingin hovioikeus käsittelee asian